Varsinais-Suomen elokuvakeskus ry. (VSEK) etsii toiminnanjohtajaa toistaiseksi voimassa olevaan 60 % työsuhteeseen alkaen 1.7. tai sopimuksen mukaan. Tehtävästä maksettava palkka määräytyy kulttuurituottajien työehtosopimuksen asiantuntijatason mukaan ja on 1792,80–2116,80 € / kk. Tilanteen salliessa voidaan maksaa myös henkilökohtaista palkanosaa. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.
VSEK:n toiminnanjohtaja tekee työtään yhteistyössä yhdistyksen hallituksen kanssa, ja hänet palkataan toteuttamaan yhdistyksen hallituksen vuosittain hyväksymää toimintasuunnitelmaa. Syksyllä 2024 VSEK on avaamassa Turun Taiteen taloon uuden elokuvateatterin (Kino Kilta), jonne palkattavan teatteripäällikön ja VSEK:lla toimivan Elokuvakerhopalvelun koordinaattorin kanssa toiminnanjohtaja on päivittäisessä toiminnassaan yhteydessä.
Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluu muun muassa Varsinais-Suomen elokuvakeskuksen toiminnan kehittäminen, päivittäisistä talousasioista vastaaminen, viranomaisasiat, elokuvatapahtumien järjestäminen ja yhteydenpito yhteistyökumppaneihin, tapahtumista tiedottaminen sekä rahoitushakemusten tekeminen. Toiminnanjohtaja myös huolehtii Varsinais-Suomen elokuvakeskuksen arkistosta. Hakijalta toivotaan kokemusta kulttuurialan talous- ja vastuutehtävistä, kulttuuriavustusten hakemisesta sekä elokuva-alan sisällöllistä ja teknistä osaamista. Korkea-asteen tutkinto ja/tai kulttuurialan koulutus katsotaan hakijalle eduksi. Hakijalta edellytetään kykyä kommunikoida ja tuottaa tekstiä suomeksi ja englanniksi. Henkilökuntaetuihin kuuluvat Terveystalon työterveyspalvelut.
VSEK:n toimitilat sijaitsevat Turussa osoitteessa Uudenmaankatu 1. Syksyllä 2024 ne muuttavat osoitteseen Nunnankatu 4 osaksi Turun Taiteen talon pihapiiriä. Toiminnanjohtajan tehtävässä etätyö on osana päivistä mahdollista, mutta vaaditaan myös valmiutta olla säännöllisesti toimitiloissa paikalla. Työajat ovat joustavat ja vaihtelevat ajankohdan ja tapahtumien mukaan.
Jos olet kiinnostunut hakemaan Varsinais-Suomen elokuvakeskuksen toiminnanjohtajan paikkaa, lähetä hakemuksesi osoitteeseen roni.gren@vselokuvakeskus.net 10.5.2024 klo 16.00 mennessä. Otsikoi viestisi ”VSEK toiminnanjohtaja”. Hakemuksessa tulee olla pdf-muotoisina liitteinä hakijan korkeintaan kolmen sivun CV ja 1–2 sivun vapaamuotoinen selvitys siitä, miksi juuri sinut tulisi valita toiminnanjohtajaksi. Haastattelut kärkihakijoille pyritään järjestämään viikoilla 21–23.
Lisätietoja: VSEK:n puheenjohtaja Roni Grén roni.gren@vselokuvakeskus.net / 0414376401 (tiedustelut arkisin klo 12–16). |