Varsinais-Suomen elokuvakeskus ry:n (VSEK) toiminnanjohtajaksi on valittu Mimosa Ahderinne. Tehtävässä 1.7.2024 aloittanut Ahderinne on työskennellyt elokuvatapahtumien parissa, viimeksi Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kumppanuus- ja tapahtumakoordinaattorina. Lisäksi Ahderinne on tuottanut useita Helsingin kaupunki- ja kulttuuritapahtumista, kuten Helsingin uusivuosi, Lux Helsinki ja Musica nova Helsinki.
Turkulaiselle elokuvayleisölle Ahderinne on tullut aiemmin tutuksi Turun yliopiston ylioppilaskunnan elokuvakerho Kinokoplan aktiivina. Ennen Turun yliopiston mediatutkimuksen maisteriopintoja hän valmistui elokuvatutkimuksen kandidaatiksi King’s College Londonista. “VSEK on tehnyt pitkään arvokasta työtä elokuvakulttuurin puolesta, joten olen kiitollinen ja motivoitunut mahdollisuudesta kehittää toimintaa edelleen”, Ahderinne kertoo.
VSEK:n edellinen toiminnanjohtaja Pekka Nummelin jäi syyskuussa 2023 eläkkeelle huikean 39 vuoden palveluksen jälkeen. Yhdistyksen puheenjohtaja Roni Grén on hoitanut toiminnanjohtajan työnkuvaan kuuluvia tehtäviä Ahderinteen työsuhteen alkuun asti. VSEK:n toiminta on laajenemassa yhdistyksen avatessa uuden elokuvateatterin (Kino Kilta) syyskuussa 2024 Turun Taiteen talon pihapiiriin. Ahderinteen valinta tuo uusia tuulia ja vankkaa tapahtumaosaamista VSEK:n toimintaan. |